09 vs 07 red - nollaysin kenraaliharjoituspeli kauden avaukseen
Julkaistu: 11.10.2019 00.00

09 vs 07 red - nollaysin kenraaliharjoituspeli kauden avaukseen

Tiistaina 8.10. nollaysi pelasi harjoitusottelun red 07 vastaan. Vastustajat olivat kesän aikana kasvaneet hurjasti, ja osaa nollaysin vanhemmista hirvitti poikien kokoero ennen peliä. Vastustajajoukkue on kuitenkin täynnä herrasmiehiä, ja peli pysyi siistinä ja reiluna läpi ottelun.

Nollaysien koutsina olen erityisen iloinen siitä, että pojat tekivät omaa hommaansa 45 täyttä minuuttia. Vaikka redi meni maaleissa johtoon kovien vetojen ja nokkelan pelin ansiosta, ei pojat lakanneet yrittämästä. Nollaysi sai myös maalihanansa auki, ja kolme kertaa saatiin vastustajan verkko tötterölle. Olemme harjoitelleet syöttöpeliä, ja se näkyy kentällä isona vahvuutena. Lisäksi treeneissä alkukaudesta vierailleen Toman ohje pitää pää ylhäällä, näyttää jääneen pojille mieleen, ja siitä on tietysti hyötyä pelissä.

Nollaysi uskaltaa myös kentällä pitää palloa hallussa, ja jokainen poika uskaltaa lähteä omiin ratkaisuin. Lopussa pojilla hiipui kunto tai into osallistua puolustukseen, ja välit kasvoivat keskikentällä niin suuriksi että redin taitavat pojat tulivat sieltä läpi eivätkä maalipaikoista erehtyneet.

Puolustus nollaysillä on varma, ja myös avausten harjoittelu on tuottanut sen verran tulosta, että omasta päästä päästään liikkeelle ripeästi, ja palloa uskalletaan pitää hallussa kunnes löytyy vapaa hyökkääjä.

Vaihtovirheitä nollaysi teki jatkuvasti, ja mailat kohosivat pelin tiimellyksessä hiukan liian korkealle, mutta näitä ehditään pohtia ennen sunnuntain sarja-avausta.

Iso kiitos vastustajille hienosta pelistä ja tärkeästä sparrauksesta 5-5 pelaamiseen! Otetaan mahdollisuuksien mukaan vielä syksymmällä uusiksi!

c. Marleena, jolta loppui ääni, kurkkupastillit ja ylisanat jo tokaerässä




Seuran uusimmat