C2 // Kauden ensimmäiset pelit Tampereella
Julkaistu: 14.10.2019 00.00

C2 // Kauden ensimmäiset pelit Tampereella

C2-poikien kausi startattiin Tampereella odottavissa tunnelmissa. Treeni
on maistunut ja valmistavat harjoituspelit ovat sujuneet tulosten
valossa jopa erittäin hyvin. Tästä johtuen pojat asettivatkin yhdessä
joukkueelle varsin kovat tavoitteet kauteen. Sarjan kaikki joukkueet on
onnistuttava kaatamaan ainakin kerran ja runkosarjassa on sijoituttava
neljän kärkeen, joka takaa pääsyn kauden loppuhuipentumaan.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Ropo ja pelistä muodostui juuri
sellainen kuin hyvästä salibandypelistä kuuluukin - tasaista vääntöä
alusta loppuun, niin että jännitys ei missään vaiheessa pääse
herpaantumaan. Ensimmäisessä erässä kauden avausmaali iskettiin
vastustajan vitosen aikana ylivoimalla ja loppuen lopuksi erätauolle
siirryttiin Ropon johtaessa peliä 3-2. Toinen erä vietiinkin sitten
numeroin 2-0 ja kolmanteen erään päästiin liikkeelle 4-3 johtoasemasta.
Kolmas erä alkoikin terävästi, kun pojat heiluttivat maaliverkkoa
kahdeksan sekuntia erän alusta ja käänsivät numerot tulostaululla 5-3
tilanteeseen. Erän lopulla RoPo kavensi ylivoimamaalilla vielä
tilannetta mutta pantterit pelasivat maltilla pelin loppuun ja kauden
avausvoitto oli numeroin 5-4 sinetöity.

Tunnin tauon aikana ei ihmeitä tehdä - vaatetta niskaan ja eväät mukana
katsomoon tsekkailemaan tulevien vastustajie pelejä ja melkein heti
tämän jälkeen uudestaan ottamaan alkulämpöä päivän toiseen peliin.
Vastaan asettui ennakkoasetelmien perusteella aina kova Ilves. Pelistä
muodostui kuitenkin varsin erikoinen, kun todella kapealla nipulla
vastaan asettunut Ilves käytännössä antoi panttereille avaimet käteen,
eikä prässännyt juuri lainkaan. Joku saattoi jopa todeta, että ottivat
käyttöön Tapparan perinteisen keskialueen träpin. Näin ollen pojat
pääsivät todella harjoittelemaan pallonpyöritystä hyökkäyksiin lähdöissä
ja ensimmäinen erä vietiin luvuin 2-1. Toinen erä vietiin samoin
numeroin ja kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 4-2. Pantterien
hallinnasta huolimatta ilves pääsi vielä maalin päähän hyödyntäen
vähäiset maalintekopaikkansa tehokkaasti. Pojat pelasivat fiksusti erän
loppuun ja tulostaulun 6-4 voittolukemat olivat ansaitut.

Yhtenäinen, hyvällä fiiliksellä pelannut pantterilauma korjasi täydet
pisteet avausturnauksesta plakkariin ja on puhtaalla pelillä jaetulla
sarjan piikkipaikalla. Nyt vaan lisää treeniä ja seuraavaksi marraskuun
alussa Kemiran Palloiluhallilla kohdataan länsirannikon puolelta pari
täysin uutta tuttavuutta, joten kausi jatkuu sopivalla twistillä
höystettynä.

Joukkueen suorituksia kannattaa jatkossa tsekkailla tulospalvelun kautta
osoitteesta:
https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/c2-pojat-lr-ss-lohko-c/6327

Seuran uusimmat