12
LOK
14.30
Naiset, N2D19

SBT PaPo Parkano - Panthers Naiset   3 - 5

Riihimäen urheilutalo Pohjolankatu 6 Riihimäki

Pantterinaisille tuplat kotiluolassa

Pantterinaisten kauden 2019 -2020 toinen turnaus pelattiin kotiluolassa U-talolla 12.10.

Parkanon reissusta jäi käteen yksi voitto ja yksi niukka tappio, mutta kausihan on vasta alussa.

Tällä kaudella 2.divarissa pelataan 3x15min tehollista peliaikaa, mikä jonkin verran pidentää otteluiden läpimenoaikaa ja jonka vuoksi Sisä-Suomen lohkokin on jaettu kahdelle päivälle, kahteen eri kohteeseen.

Kotiturnauksessa ensimmäinen peli pelattiin naapuria, Hämeenlinnan SteelersII:sta vastaan.

Pantterinaisten joukkueen runko on pysynyt melko pitkälti samanlaisena, osa edellisen kauden pelureista on jäänyt pois ja osittain tullut myös uusia pelureita. Paluumuuttajina Tinke (Steelers), Jeme (Santa’s United), Sele (Unihockey Basel Region Sveitsi) ja Milla (kahden vuoden tauon jälkeen).

Uusina kasvoina Eve Hakanen (PIsku), Mira Saarinen (SCH) ja Jonna Palojärvi (RSS Panthers A-tytöt). Joukkueessa pelaa myös A-tyttöjä sen mukaan, miten omilta peleiltään ehtivät mukaan.

Peräsimessä vanhat tutut Jarkko Salin (Päävalmentaja) Ja Juha Lehtola (Valmentaja).

Ensimmäinen erä meni palloa pyöritellessä ja syötellessä. Kunnon hyökkäyksiä ei saatu aikaiseksi. Johtuiko siitä, että kentälliset olivat uusia eikä kuvioita ollut harjoiteltu tarpeeksi.. Erän ainoasta maalista vastasi Titta (10:26) Selen syötöstä.

Toisessa erässä nähtiin jo vähän parempaa pallollista peliä. 2-0 tilanteeseen päästiinkin ,kun Jonski laukoi Hennan syötöstä maalin (18:20). Seuraavasta maalista vastasikin SteelersII, kun vanha tuttu 1.divarista, Roosa-Maria Kankare teki maalin, mutta heti seuravan aloituksen jälkeen Titta oli taas vireessä ja laukoi panttereiden kolmannen maalin (26:40) Santzan toimiessa assarina.

Ennen toisen erän loppua teki vastustaja vielä yhden maalin.

Kolmannen erän alku oli pantterinaisille karvas, kun vastustaja teki tasoituksen tilanteeseen 3-3. Tasoitus sai pantterinaisten taistelutahdon nostamaan päätään ja kaksi maalia syntyi lyhyen ajan sisällä. Neljännen maalin teki Jeme (35:56) assarina Jonski ja heti perään nähtiin Titan hattutemppu (36:13) Roosan nappisyötöstä. Vastustaja otti aikalisän ja teki vielä yhden maalin. Pantterinaiset sinetöivät vielä ottelun tulokseksi 6-4,kun Lotta laukoi Roosan syötöstä maalin(44:40).

Torjuntojen määrä kertoi, missä ottelun painopiste oli ja missä vielä oli parannettavaa. Vastustajan maalivahdilla Sara Seurujärvellä oli 25 torjuntaa ja pantterinaisten maalivahdilla Sille Sinorilla vain 8 torjuntaa. Laukaisutarkkuutta pitää vielä hioa ja laittaa kentälliset kuntoon, niin tulosta syntyy.


Toinen ottelu pelattiin SBT PaPoa vastaan (Parkano). Nyt maalivartijana jatkoi Nokke.

Ensimmäistä erää pelattiin puoleen väliin asti, kunnes saatiin ensimmäiset maalit. Ensin vastustaja teki maalin ja hetkeä myöhemmin tahtipuikkoa heilutteli Titta (8:41)Jemen syötöstä pelin tasoihin. Seuraava maali saatiin erän loppuun, kun Jonski syötti ja Titta maalasi (13:38) toisen kerran.

Toisessa erässä Ella (16:40) kasvatti Hennan syötöstä pantterinaisten johtoa yhdellä maalilla. Hennan oli mahdollista kasvattaa maalisaldoa yhdellä maalilla, mutta vastustajan maalivahti torjui rangaistuslaukauksen. Toisen erän lopussa nähtiin vielä yksi valonpilkahdus, kun Mire syötti ja Ella laukoi pantterinaisten neljännen maalin (29:19).

Kolmannen erän alussa pantterinaiset olivat vähä nukuksissa ja vastustaja pääsi yllättämään kaksi kertaa pääsemättä kuitenkaan tasoihin. Ajassa 42:52 Santza maalasi Selen syötöstä ottelun viimeisen maalin.

Maalivahtiosastolla oli melko hiljaista koko ottelun ajan. Torjunnat SBT PaPo:lle 12 torjuntaa ja Nokelle vain 6 torjuntaa.

Loppulukemat 3-5 pantterinaisten hyväksi.


Otteluiden tehot:Titta 5 +0,Jonski 1 +2 , Ella 2+0, Santza 1 + 1; Jeme 1 + 1, Roosa 0 + 2, Sele 0 + 2, Henna 0 + 2 ja Mire 0 + 1

Tulostaulukko 20191013:


Seuraava pantterinaisten turnaus pelataan Lempäälän Ideapark Sportissa 2.11.2019

klo 10:00 RSS Panthers - MIG

klo 13:00 Happee - RSS Panthers

TERVETULOA KANNUSTAMAAN! Peleihin vapaa pääsy.


Tilastot
SBT PaPo Parkano

3 - 5

1 - 20 - 22 - 1
8'MaaliAhola Titta
8'MaalisyöttöWuori Jemina
13'MaaliAhola Titta
13'MaalisyöttöPalojärvi Jonna
16'MaaliKirjavainen Ella
16'MaalisyöttöHakala Henna
29'MaaliKirjavainen Ella
29'MaalisyöttöVanamo Mirella
42'MaaliEricsson Satu
42'MaalisyöttöSelenius Jenni

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista