Rss Panthers P05 sarjakauden avauksessa Tampereella
Julkaistu: 05.10.2020 00.00

Rss Panthers P05 sarjakauden avauksessa Tampereella

C1-poikien sarjakausi käynnistyi Tampereen KooVeen kotiluolassa. Kauden avausta on odotettu ja olikin mukava päästä näkemään omaa tekemisen tasoa suhteessa muihin sarjan joukkueisiin. Osallistuvien joukkueiden vähäisen määrän takia kaikki Sisä-Suomen C1-ikäiset joukkueet on jaettu kahteen alkulohkoon, joista yksinkertaisen sarjan perusteella jaetaan joukkueet eliitti- ja kilpasarjaan. Tiedossa tähän kauteen on siis todella kovia pelejä. Tässä suhteessa joukkueen näkökulmasta olikin hyvä asia, että vauhtia oli jo aiemmin käyty koettamassa Forssassa harkkaturnauksessa, jossa muut joukkueet olivat pelanneet kilpasarjan pelejä jo useampia vuosia. Näiden pelien perusteella voitiin todeta, että pelin tempo, niin pallollisen kuin pallottoman pelin osalta on melko erilaista, kuin mihin on aiempina vuosina totuttu. Tämän tosin joukkue totesi olevan vain hyvä asia – haasteita olisi tiedossa ja sehän on pelin suola.

Päivän ensimmäiseen peliin astui vastaan Nokian Krp:n C1-peliryhmä, jota vastaan oli aiemmin pelattu Forssassa tiukka harkkamatsi, jonka vastustaja käänsi edukseen maalin erolla vasta pelin loppuminuuteilla. Treeneissä oli ennätetty harjoittelemaan vastustajan ”mökin” (1-2-2 -pelitavan) purkamista ja aika mukavasti peli alkoikin, kun jo reilun minuutin pelin jälkeen nähtiin kauden avausmaali ja pantterit siirtyivät 1-0 johtoon. Tästä eteenpäin peli aaltoili puolelta toiselle ja Krp iski pariin minuuttiin kolme maalia, joista kaksi ylivoimalla. Pantterit ei tästä kuitenkaan lannistunut, vaan kuittasi tilanteen ensimmäisen erän loppuun parilla lisämaalilla ja erätauolle siirryttiin 3-3 tilanteessa. Toinen erä oli alusta alkaen varsin vauhdikasta peliä ja tilanteita nähtiin kentän molemmissa päissä. Toisen erän lopussa koitti synkempi hetki, kun pantterit pelasi yhteensä yhdeksän minuuttia alivoimaa erän loppuun / kolmannen erän alkuun. Joukkue kesti kuitenkin upealla taistelulla Krp:n ylivoiman ja heti sen päätteeksi otettiin aikalisä ja ryhdyttiin kasaamaan konseptia nippuun – peliä kuitenkin jäljellä yli kymmenen minuuttia ja panttereilla hyvä draivi käynnissä. Kolmannen erän lopussa molemmat joukkueet hakivat aktiivisesti ratkaisuja ja oli selvää, että molemmat joukkueet haluavat täydet pisteet tästä pelistä plakkariin. Panttereilla oli useita paikkoja siirtyä johtoon mutta summerin soidessa taululla lukemat 3-3 ja kauden avausottelusta pisteet menivät jakoon.

Tunnin tauon jälkeen päivän toiseen otteluun vastaan asettui Ilves/Classic-Akatemia. Hallin käytäviltä saatujen tietojen perusteella kyseessä oli näiden joukkueiden C2-ikäisten SM-sarjaa pelaavien poikien yhdistelmäjoukkue. Ja kun C2 SM-sarjan taulukkoja katselee, niin Classic on sijalla kaksi ja Ilves sijalla viisi. Eli oletettavasti melko kyvykäs joukkue astelisi vastaan tähän otteluun. Pantterit lähtivät peliin kuitenkin reippaalla ja rohkealla asenteella. Ensimmäisen erän ensimmäisestä osumasta vastasi pantterit siirtymällä 1-0 johtoon. Erän lopulla maalitilin kartuttamiseen avautui hyvä paikka, kun pantterit pääsivät ampumaan rangaistuslaukausta. Rauhallinen lähestyminen, harhautus, tarkka kova sijoitus … *PLING* … valitettavasti hiljentyneessä hallissa kuulunut ääni ei kuulunut takaraudasta, vaan tolpasta ja näin ollen erätauolle siirryttiin panttereiden johtaessa peliä 1-0. Ilves/Classic pääsi maalin makuun toisen erän puolessa välissä pariin otteeseen ja erätauolle siirryttiin tilanteessa 1-2 vastustajalle. Kolmannessa erässä Ilves/Classicin tiukka pallokontrolli ja vauhdikkaat hyökkäykset tuottivat tulosta siihen malliin, että pelin loppulukemat kirjoitettiin pöytäkirjoihin numeroin 1-7 vastustajalle. Pantterit tekivät kovan päivätyön puolustuspäässä ja tämä duuni piti meidät varsin mukavasti pelissä mukana pari erää. Pakko toki myöntää, että upeasti pallo kiersi vastustajan pelureilla ja pantterihyökkäykset jäivät muutamiin nopeisiin vastaiskuihin. Ja panttereiden tolppien välissä oli kenties joukkueen työllistetyin peluri, joka paikka paikoin kantoi joukkuetta reppuselässä. Huikeita torjuntoja!

Ensimmäisestä turnauksesta tuloksena siis tasapeli ja tappio. Ottaen huomioon, että millaisia joukkueita vastaan nyt ja jatkossa tullaan pelaamaan, niin suoritus oli varsin mallikas. Pantterit pelasi pirteää salibandyä ja olivat molemmissa peleissä mukana hyvällä asenteella ja tiukalla koko joukkueen puolustuspään pelaamisella sekä hyvällä maalivahtityöskentelyllä. Nyt vaan lisää treeniä, niin saadaan omaa pelikirjaa kehitettyä ja tätä kautta enemmän keinoja käyttöön tuleviin peleihin. Pantterit ovat seuraavan kerran pistejahdissa 25.10.2020 Raholan liikuntakeskuksella Tampereella. Tiedossa on kova kolmen pelin päivä, kun vastaan saadaan RoPo, SC Weikot/PIsku ja FoSu.

Joukkueen suorituksia kannattaa jatkossa tsekkailla tulospalvelun kautta osoitteesta: https://salibandy.fi/tulospalvelu/1208/6827/7784

Kuvallista materiaalia joukkueen otteista on tarjolla edelleen joukkueen Instagramista: https://www.instagram.com/rsspanthers05/

Seuran uusimmat